10.12.2009 | Kotitalousvähennystä ei osata hyödyntää kodin teknisissä tukipalveluissa
Helpsonin asiantuntijat arvioivat, että suomalaiset eivät ole tietoisia kotitalousvähennyksen laajenemisesta tieto- ja viestintätekniikan palveluihin. Neljä viidestä Helpsonin asiakkaasta ei ole tiennyt vähennysoikeudesta ennen teknisen tukipalvelun tilaamista. Myös varmuuskopioinnissa ja langattomien verkkojen suojauksessa on ongelmia.
Helpsonilla on eri puolilla Suomea noin sata asiantuntijaa, jotka ovat kohdanneet kotikäynneillään vuoden aikana kymmeniä tuhansia suomalaisia. Valtaosa asiakkaista ei tiedä kodin digitaalisten laitteiden teknisiin tukipalveluihin laajentuneesta vähennysoikeudesta, vaikka mahdollisuus on ollut olemassa jo lähes vuoden.
”Asiantuntijamme keskustelevat kotitalousvähennyksestä kaikilla asiakaskäynneillä, ja yllättäen on tullut ilmi, että viesti ei ole tavoittanut kotitalouksia. Kotitalousvähennys on 60 % työn arvonlisäverollisesta hinnasta, joten kyse on merkittävästä taloudellisesta edusta kotitalouksille. Jos tieto vähennysoikeudesta tavoittaa suomalaiset vasta kotikäynnin yhteydessä, jää valitettavan moni asiasta tietämätön vaille tätä hyötyä. On tärkeää, että tieto tavoittaa teknistä apua kaipaavat suomalaiskodit, ja uskomme johdonmukaisen informoinnin avittavan ihmisiä hyödyntämään vähennysoikeutta”, kertoo Helpsonin markkinointijohtaja Antti Rajala.
Helpsonin kotikäyntejä tekeville ammattilaisille suunnattu kysely osoittaa myös, että asiantuntijat kokevat nimenomaan tiedon jakamisen ja opastamisen merkittäväksi osaksi työtään.
”Keskustelut tuovat joskus esille asioita, joita kotitalouksissa ei lainkaan pohdittu. Helpsonin asiantuntijoiden mukaan jopa yhdeksällä kymmenestä asiakkaasta varmuuskopiointi on hoidettu joko huonosti tai ei lainkaan. Langattomien verkkojen osalta vain noin puolella on suojaukset olemassa, ja verkko on siten turvassa ulkopuolisten luvattomalta käytöltä”, jatkaa Rajala.
Kotitalousvähennys laajeni kotien tieto- ja viestintätekniikan ammattilaispalveluihin 1.1.2009. Vähennyskelpoisiin palveluihin kuuluvat laitteiden, ohjelmistojen sekä tietoturvan ja tietoliikenneyhteyksien asennus- ja ylläpitopalvelut.
Lisätietoja:
Markkinointijohtaja Antti Rajala, TeliaSonera, Helpson
puhelin: 040-539 6900, sähköposti: antti.rajala @teliasonera.com
www.helpson.fi
puhelin: 040-539 6900, sähköposti: antti.rajala @teliasonera.com
www.helpson.fi
Helpson:
Helpson on valtakunnallinen tekninen tukipalvelu tietokoneisiin ja kodin elektroniikkaan liittyvissä pulmissa. Tukipalveluja tarjotaan sekä puhelimitse että koti- ja yrityskäynneillä jokaisessa Suomen kunnassa. Helpson on osa TeliaSonera -konsernia. Helpson Puhelintuki palvelee numerossa 0600 10 100 arkisin 8-21 ja la 9-17 (1,99 €/min + mpm/pvm).
Lisää uutisia:
23.06.2011 | Helpson kesän 2011 aukioloajat
23.03.2011 | Suojaamattoman wlan verkon käyttö ei enää rangaistavaa
11.03.2011 | Helpson-vuosihuolto nyt K-Citymarketeista!
29.09.2010 | Helpsonille uusi numero 0600 10 100
23.09.2010 | Helpson ja Ultracom Oy yhteistyöhön
01.07.2010 | Arvonlisäveromuutos ei vaikuta Helpsonin hintoihin
22.04.2010 | McAfeelta viallinen virustorjuntaohjelmiston päivitys
16.04.2010 | Nettihuijaukset ovat yksi merkittävimmistä tietoturvaongelmista
15.03.2010 | Helpson ja TeleWell yhteistyöhön
01.03.2010 | Helpson ja Niemi muuttavat yhdessä
10.12.2009 | Kotitalousvähennystä ei osata hyödyntää kodin teknisissä tukipalveluissa
09.11.2009 | Windows 7 -käyttöjärjestelmä kannattaa päivittää
09.11.2009 | Helpson ja Itella yhdistävät palvelunsa